Arki, lottovoittoa parempi

Taivaalta satoi aamulla tiskirättejä ja ikkunan takana oli synkkää kuin marraskuussa. Ei haittaa. Somessa jengi mekastaa hallitusneuvotteluista ja leikkauslistoista. Ei kiinnosta. Koiranruoka on loppu ja tiskialtaassa monen päivän pesemättömät astiat. Hymyilyttää vaan. Olen kiitollinen tästä päivästä tällaisenaan, koska millään muulla ei ole mitään väliä paitsi sillä, että mun mies pääsee toivottavasti huomenna sairaalasta kotiin ja sillä on kaikki nyt hyvin. Meillä on kaikki nyt hyvin. Veronkiristykset, sähkölaskut, kauppareissut ja likapyykit, antaa tulla vaan, mikään ei enää hetkauta!

Hassua ja hieman pelottavaakin tajuta, kuinka tiukasti vuodet ovat sitoneet meidät yhteen. Toisen poissaolo, erityisesti tällaisessa tilanteessa, tuntuu lähes fyysisenä kipuna; ihan kuin puolet raajoista olisi amputoitu pois. Koiratkin kaipaavat puuttuvaa lauman jäsentä, ne ovat rauhattomia, hakeutuvat koko ajan lähelle ja säntäävät ulko-ovelle pienimmästäkin rapinasta.

Seuraavaksi aion hukuttaa teidät postauksiin arkisista asioista, kepeydestä, vihreydestä ja vehreydestä. Ja iloitsen siitä, että mun ei tarvitse toivottavasti enää pitkään aikaan kävellä Meilahden tornisairaalan ovista sisään. Sairaalat ovat aina saaneet vatsanpohjassa rutistelemaan ikävästi.