Muutto

Blogihiljaisuus venähti tahattomasti pidemmäksi kuin oli tarkoitus. Valokuvanäyttelyn avajaisten jälkeen olin aivan loppu; näyttelyn järjestäminen oli isompi rutistus kuin mitä aavistinkaan ja aiheen henkilökohtaisuudesta johtuen myös tunteet myllersivät pinnassa vahvasti.

Sitten tuli kesä ja vihreys valtasi voimalla, vietin aikaa ulkona niin paljon kuin mahdollista. Aloitin myös viime kesästä tutussa kesäduunissa kukkien ja taimien parissa. Oli ihastuttavaa huomata, kuin kyläläiset muistivat jo viime vuodelta. Aurinko helli läpi kukkasesongin, ihmiset olivat hyväntuulisia, työ leppoisaa ja samaan aikaan niin fyysisesti rasittavaa, ettei iltaisin tarvinnut kauaa unta odotella. Vihreys veti edelleen puoleensa, pihapiiri vaati huomionsa ja omankin kasvihuoneen asukit oli hoidettava, joten läppäri ei alkukesästä auennut kovinkaan montaa kertaa.

Seuraavaksi tapahtui jotain sellaista, mistä en keväällä vielä uskaltanut haaveillakaan.

Olimme miehen kanssa jo jonkin aikaa puolihuolimattomasti miettineet muuttoa pois Helsingistä. Puheissa vilahtelivat "sitten joskus, kun..." ja erinäiset paikkakunnat radan varrelta kohti Riihimäkeä. En muista, kumpi sen sanoi ääneen ensimmäisenä: Hämeenlinna. Hmm, miksei? Pyörittelimme asiaa monelta kantilta ja tajusimme, että sehän olisi oikeastaan optimaalinen vaihtoehto kummallekin. Ihmettelin, miten en tullutkaan aiemmin ajatelleeksi asiaa? Ehkä ensi vuonna, tai sitä seuraavana, ajattelimme kuitenkin. Ei ainakaan nyt eikä tänä vuonna, vakuuttelimme toisillemme. Torpan vinttiremppakin kesken.

Kunnes.

Istuimme ystäväni kanssa saunassa ja haaveilimme puutalo-asunnoista kaupungissa. Kerroin muuttosuunnitelmistamme ja naureskelimme ajatukselle, että Hämeenlinnasta löytyisi puutalo, jonka vierekkäisiin asuntoihin muuttaisimme. Samaan hengenvetoon totesimme, että puutalo-asuntoja keskellä kaupunkimiljöötä on tarjolla tosi, tosi harvoin.

Seuravaana päivänä löysin tulevan kotimme myynti-ilmoituksen. 4 h + k vuonna 1928 rakennetussa puutalossa, keskellä kauneinta Hämeenlinnaa. Olin kuin riivattu, rakkaudesta hulluksi tullut. Niin paljon, etten uskaltanut edes ajatellakaan. Sovin kuitenkin näytön ja sain ylipuhuttua miehen mukaan. Vielä paikalle ajaessamme olimme vahvasti menossa vain katsomaan.

Jo eteiskuistille päästyämme olimme myytyjä. Asunto oli niin meidän näköinen ja oloinen. Kuin meille tehty. Jätimme seuraavana päivänä tarjouksen. Pari viikkoa myöhemmin teimme kaupat ja saimme avaimet käteen. Nyt teemme muuttoa ja ympäripyöreätä päivää, jotta saamme Helsingin kodin myyntiin. 

Myönnän; on hitonmoinen kaaos ja sulaa hulluutta myydä yhtä, muuttaa toiseen ja rempata kolmatta samaan aikaan, kolmella eri paikkakunnalla. Stressitasot huitelee pilvissä ja rauhoittavana mantrana hoen itselleni, kuinka yksi asia kerrallaan. Että kuukauden päästä tämä asuntotetris (toivottavasti) näyttää jo selkeämmältä. Muistivihko kulkee mukana jatkuvasti, omien aivojen kapasiteetti on pettänyt jo viikkoja sitten.

Ja kaikesta kaaoksesta ja stressimyllerryksestä huolimatta olen helpottunut, vapautunut ja ikionnellinen: Mama I´m coming home!

Muuton ajan kuulumisia voi seurata Instagramissa. Kunhan pääsemme hieman asettumaan, lupaan, että tämä blogi herää ihan uudella tavalla henkiin!

(Ystävä, jonka kanssa saunassa juttelin, jää vielä toistaiseksi Helsinkiin. Naapuriasuntomme saattaa tosin tulla myyntiin myöhemmin...)