Tuokioita torpalla

Torpalla vallitsee harras pysähtyneisyyden tila. Pehmeä lumipeite peittää lohdullisesti alleen aitaa vasten kasatut pellinpalaset ja muut remonttijätteet, tekemättömät pihatyöt ja keskenjääneet projektit. Rakennustelineet unohtuivat niille sijoilleen syksyllä – nyt niitä ei enää kannata purkaa pois ennen kuin työt taas käynnistyvät. Toivottavasti pian.

Aamiaisella unohdun lukemaan kirjaa niin, että mies hoputtaa pukemisessa. Koirat ovat käyneet jo pihalla aamupissalla ja seuraavat jokaista liikettäni tuvan pöydän alla väijyen – ne tietävät, että kohta lähdetään metsään.

Olen varma, että maalla kello käy eri tahtia kuin kaupungissa. Päivät täyttyvät hitaista mutta aikaavievistä askareista: puiden kantoa, tulien sytyttämistä, petivaatteiden tuulettamista, kaupungista mukana tuotujen puhtaiden viikkaamista kaappiin. Lounaskeitto tulille. Antaudun raukealle tunnelmalle ja sysään ajatuksen varastohuoneen siivouksesta ensi kertaan. En jaksa avata edes läppäriä, vaikka yksi juttu odottaa viimeistelyä – tuskinpa sitä kukaan sunnuntaiksi kaipaa? 

Hämärä laskeutuu jo horisontissa. 

Tällä kertaa olen valppaana ja kiirehdin sinisen valon hetkellä pihalle kameran kanssa. 

En voi olla miettimättä tulevaa lomareissua ja sitä, 

että seuravan kerran pihamaata kuvatessani ollaan jo lähellä kevään kynnystä.