Sana kiposta, toinen kupista

Suhtautumiseni astioihin on enemmän käytännönläheinen kuin merkkiuskollinen. Saatan ostaa silmää viehättäviä astioita (kirppareilta) hyvinkin impulsiivisesti, merkistä viis. En keräile mitään tiettyä sarjaa, pääasia että samanhenkisiä astioita löytyy riittävästi puhtaana yhteen kattaukseen. Poikkeuksen vahvistavat Iittalan Essence-sarjan viinilasit – niiden suhteen olen hyvin tiukkapipoinen.

(En ole vieläkään päässyt kokonaan yli siitä kriisistä, kun muuttokuormaa pakatessa rikoin viinilasin ja niitä jäi jäljelle pariton määrä.)

Muuton yhteydessä kevenivät myös lautaspinot. Totesin, että nyt on korkea aika hyvä hetki luopua jo ensimmäisestä omasta kodistani asti mukana kulkeneista mustista Arcoroc Octime -klassikoista ja astiasto sai fb-kirpparin kautta nopeasti uuden kodin. 

Elämä on toisinaan tarpeeksi synkkää ilman mustia lautasiakin.

Ruskeat retrohenkiset kahvimukit löysivät tiensä Torpalle kesän mittaan eri pihakirppareilta. Hintaa niille kertyi yhteensä parin euron verran. Tykästyin heti mukien ulkonäköön ja reiluun kokoon; en voi sietää pieniä kahden hörppäyksen kahvikuppeja.

Ja juuri kun pääsin sanomasta, etten keräile mitään tiettyä astiastoa, niin muistin pari muutakin viime aikojen kirpparilöytöä. Arabian Kosmos-sarja kiinnostaa koko ajan enemmän! Tätä hurahdusta vaalin maltillisesti – kokoelma karttuu ajan kanssa lautasella sieltä, toisella täältä. 

Ei se päämäärä, vaan matkanteko. 

Ja erityisesti matka, jonka varrelta voi hyvällä syyllä poiketa lähikirpparille.

Maalaiskonttorista päivää!

Vaikka kaupungissa nautimmekin ylellisyydestä nimeltä omat työhuoneet, maalla teemme sopuisasti töitä yhdessä tuvan pöydän äärellä. Tällä viikolla parkeerasin läppärini ja levittelin muistivihkoni pöydälle ihan omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä, lomalla oleva mies kun ei ole koskenut läppäriinsä pitkällä tikullakaan. (Hyvä niin, se kai onkin loman tarkoitus?) On meillä kammarissa työnurkkauskin, mutta yhä koleneva keli ja jääpuikkoja muistuttavat sormet vaativat takkatulen välitöntä läheisyyttä. 

Inkakuvioisten asioiden buumi taitaa suuressa maailmassa olla jo vähän passé, vaan ei meikäläisellä. En ole koskaan ollut mikään trendinperässäjuoksija, joten olen salaa helpottunut, että kohta saan taas tyylilleni uskollisena rakastaa rauhassa boho-kuvioita muotimaailman siirtyessä tuoreimpiin villityksiin. (Toinen hyvä puoli boho-tyylin hiipumisessa on se, että kohta minulle on myös enemmän shoppailtavaa kirppareilla.)

Hengissä pysymisen kulmakiviä maalla työskentelyssä ovat lampaantalja ja paksu villaponcho, johon kääriytyä. Ja nyt ollaan kuitenkin vielä plussan puolella ulkolämpötiloissa.
(Missäköhän mun läppärinnäpytyssormikkaat on?)

Jos jotain olen työelämässä oppinut, niin tämän:

kannattaa järjestää asiansa niin, että voi tehdä töitä Reinot jalassa. 

(Vai miksi näitä tyttö-Reinoja kutsutaan? Irmoiksi?)

Viikonloppua!

Ps. Mitä siellä maalaiskonttorissa sitten oikein tehdään?
Tuorein esimerkki löytyy Instagramin puolelta!