sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Haaste!

Sunnuntai-iltaa ihmiset!
Vihervaaran Anne heitti seuraavanlaisen kivan haasteen, kiitos!

Haasteen tarkoituksena on tehdä tunnetuksi blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.

Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Joten täältä pesee!

Aluksi 11 asiaa minusta:
1. Inhoan, tai oikeastaan vihaan, parittomia määriä asioita, oli ne sitten astioita tai sukkia. Saan mieheni hulluuden partaalle irtokarkkihyllyn äärellä, koska kaikkea pitää olla aina kahdella jaollinen määrä. 

2. Mun peukalot taipuvat ihan luonnottoman näköiseen asentoon nivelestä taaksepäin. Tällä detaljilla on kiva viihdyttää herkkäsieluisia ystäviä. 

3. Olen viettänyt lapsuuteni eräässä kanta-hämäläisessä kartanossa, paikassa, jossa edelleen vierailen säännöllisesti öisin unissani.

4. Rrrrakastan koiria, ja meillä asusteleekin kaksi sekarotuista entistä katukoiraa Virosta. Olen myös viettänyt suurimman osan nuoruudestani dalmatialaisten kanssa. 

5. Arvostan tasokkaita ravintoloita, hyvin tehtyä ruokaa ja erilaisia makuelämyksiä, mutta silti mielestäni parasta ruokaa on yksinkertaiset perussafkat, makaronilaatikko, lihapullat ja kumppanit. Maidon kanssa!

6. Omistan n. 30 paria korkokenkiä, joita en koskaan käytä. 

7. Nukun villasukat jalassa n. 10 kuukautta vuodesta

8. Hiukseni ovat olleet 15-vuotiaasta lähtien punaiset. Viimeiset kolme vuotta olen värjännyt niitä pelkästään hennalla, ja löytänyt vihdoinkin sen täydellisen punaisen sävyn.

9. Olen esimerkkitapaus horoskooppini Kaksosen luonneanalyysista. Tuuliviiri rauhaton. 

10. Jonain päivänä vielä opettelen sukeltamaan.

11. Puhun itsekseni, höpötän autolle ja tietokoneelle (silloin kun kukaan ei kuule) ja koirille suorastaan lässytän.Ärsyttävää, myönnän.


Ja tässä vastauksia Annen kysymyksiin

1. Moneltako heräät arkiaamuisin?
Yleensä 7.30 miehen kännykän herätykseen.

2. Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista?
Uskon henkimaailmaan ja erilaisiin energioihin, enkä koe niitä välttämättä yliluonnollisena sanan varsinaisessa merkityksessä. Nuoruudessa huoneeni seinäkello pysähtyi minuutilleen vaarini kuolinhetkellä (olin yksin kotona, vanhemmat sairaalassa) ja lähti n. 20 min päästä uudelleen käyntiin. Tällä välin pieni varpunen istahti visertämään vintin raollaan olevan kattoluukun reunalle. Oli marraskuu, ja edelleen uskon, että vaari tuli varpusen muodossa jättämään hyvästinsä.

3. Millaisista kirjoista pidät?
Monenlaisista! Rakastan tieto- ja kuvakirjoja ja niitä tuleekin lueskeltua paljon jo työn puolesta. Toisaalta fiktion puolella en jaksa lukea mitään liian raskasta, vaan parhaiten uppoaa esim. Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse-sarjan ja Tulen ja jään tarinat (johon Game of Thrones tv-sarja siis perustuu) tyyliset fantasiasarjat. Elämänkertoja luen myös ahkerasti.

4. Mikä oli unelma-ammattisi lapsena?
Eläinlääkäri.

5. Mikä on unelma-ammattisi nyt?
Tavallaan olen unelma-ammatissani, koska teen työtä, jossa viihdyn, jossa pääsen toteuttamaan itseäni luovasti ja jonka arvomaailma kohtaa omani. Toisaalta, ainahan voisi olla sivuammattejakin! Eläintenkouluttajan opinnoista olen haaveillut pitkään, ja ne aloitankin ensi vuoden alussa. Erilaisten vaihtoehtohoitomuotojen opiskelu kiinnostaisi myös. Ja entisöinti ja puusepän työt! Jajaja... :D

6. Mikä väri kuvaa sinua parhaiten ja miksi?
Musta. Mustia vaatteita ja mustaa huumoria jo kohta 34 v. Ja mustastakin voi löytää sävyjä ja kontrastia!

7. Mikä on paras keino katkaista hetkeksi arjen kiire ja stressi?
Lähteä koiran kanssa metsään hengittelemään. Metsät ja puut <3

8. Mikä on parasta talvessa?
Se kun se loppuu.

9. Kuka luki sinulle lapsena satuja?
Äiti ja mummut.

10. Keneen elokuvahahmoon samaistut eniten?
Tää on hankala. Just nyt ei tule päähän yhtä ainutta elokuvahahmoa?

11. Minne tahtoisit matkustaa?
Laivalla Antarktiselle!


Ja sitten ne omat kysymykset:

1. Lempiaamiaisesi?
2. Mikä on edellinen ulkomaankohde, missä vierailit ja miksi siellä?
3. Entäpä seuraava ja miksi juuri sinne?
4. Mitkä ovat kolme suosikkiartistiasi?
5. Mitä käsilaukustasi löytyy juuri nyt?
6. Mitä tekisit, jos voittaisit 200 000€?
7. Kissa vai koira?
8. Osaatko soittaa jotain soitinta? Mitä?
9. Elämänmottosi?
10. Ketä ihailet?
11. Mitä sinulla on ylläsi tätä kirjoittaessa?


Olen nyt hieman laiska ja haastan mukaan vain muutamia suosikkiblogeja:






(Kuvituksena näpsyjä viikonlopun aamulenkiltä pöndellä. Onnea on oma metsä ja oma voimakivi <3)

1 kommentti: