keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Puutarhuripäiväkirjat

Ennakko-odotuksista huolimatta en ole vielä(kään!) onnistunut näivettämään puutarhan satoa. Toki säännöllisellä kastelulla (olen viettänyt käytännössä koko alkukesän maalla) ja itseään pihtaavalla helteellä saattaa olla osansa asiassa.


Kasvihuoneessa rescue-tomaatit voivat pulleasti ja niitä on PALJON. (Tai siis paljon ja paljon, ainakin verrattuna viimevuotiseen kolmen tomaatin satoon...)

Kasvihuonekurkkukin kukoistaa. Viisaammat, kertokaa pitääkö tuolle kukinnalle tehdä jotain?


Loppusijoituspaikkaa odottavat kesäkurpitsan taimet sinnittelevät kaikissa keltaisen vihreän sävyissä. Kunhan pääsevät istutuslaatikkoon kunnon multaan niin uskon heidän toipuvan. *kop, kop* Rosmariini porskuttaa menemään onneksi lähes pyhällä hengellä, issekseen.
Mansikka-amppelista olen noukkinut päivittäin marjaa aamujogurtin sekaan. Njams!


Kasvihuoneen vieressä istutuslaatikoissa majailevat ruohosipuli, lehtipersilja, salottisipulit, rucola ja pinaatti, kaksi jälkimmäistä puskevat vasta alkuja pinnalle.


 Ruohosipulin kukinta yllätti puutarhurin. Onko se ihan normaalia?
Lipstikka taas... no ei edes puhuta siitä sen enempää. Lipstikkapensas kasvaa ihan kreisinä. Vaikka söisin koko kesän lipstikkakeittoa, silppuaisin sitä tuoreeltaan jokaiseen tekemääni ruokaan, kuivaisin lehtiä talteen, lahjoittaisin niitä sukulaisille, ystäville ja kylän joutomiehille, niin siitä jää silti todennäköisesti puolet käyttämättä.


Tein vanhoista autonrenkaista lisää istutuslaatikoita toisaalle ja retiiseillä on siellä ihan omat bileet menossa. Jälkimmäinen rengas odottaa vielä asukkaitaan. (Kenties lisää retiisiä?)

Noh, kaikki taimeni eivät kuitenkaan olleet yhtä onnekkaita. Kuten kuvasta näkyy, meille ei ole tänä vuonna tulossa keräkaalia kuin korkeintaan kaupan hyllystä. 

16 kommenttia:

  1. Hyvä, hyvä, hieno sato :)

    VastaaPoista
  2. Keräkaalin voi kylvää myös suoraan maahan, eli ei tarvitse esikasvattaa. Tai ainakin itse kylvin kaalit viime perjantaina ja uskon vakaasti saavani satoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, täytyykin kokeilla. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  3. Nuo keltaset lehdet joutaa ottaa kesäkurpitsoista pois. Alimmat lehdet kuolevat aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitäs jos puolet lehdistä on keltaisia...? :D

      Poista
  4. Kylläpä sinulla on mielettömän kasvatukset käynnissä. Kasvihuone olisi kyllä nyt minullakin poikaa, kun miettii, että on ollut taas tällainen kylmä alkukesä. Nuo kuvat, mitä olet ottanut, ovat aivan ihanan tunnelmallisia. Sadekin näyttää niin kaihoisalta ja houkuttelevalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Pilvi! Luulen, että tosiaan ilman kasvihuonetta olisi meilläkin ihan erilainen tilanne ;)

      Poista
  5. Oih! Nyt mä olen kyllä vähän kade. Minä nimittäin näivetin kaikki taimeni ;) Suuntana siis Plantagen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohnou! Onneksi suurin osa taimista ehtii vielä, vaikka sitten ostettunakin :)

      Poista
  6. Hyvältä näyttää! Ite en tiiä vielä mitään tämmöisistä. Kukat on paljon tutumpi juttu :)

    Tuosta kasvihuonekurkun isosta ruukusta; mistä se on? Minulla on samanlaisia neljän sarja, ostin aikoinaan Citymarketista vuonna kivi ja keihäs. Saako noita vielä jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse taas olen tutustunut kukkien maailman ensimmäistä kertaa kunnolla vasta tänä kesänä :D Nooh, kaikki aikanaan. Ruukku oli kasvihuoneessa jo valmiiksi joten en osaa sanoa, mistä se on peräisin.

      Poista
  7. Hienolta näyttää, ja siistiltä...

    Ruohosipuli kukkii täällä aivan merenä. On normaalia. Ks. blogini banneri. On muuten hieno kuva, siis sinulla, ruohosipulista!

    Mulla on noita lipstikkapehkoja neljä. Ei mitään mahdollisuutta ikinä käyttää murto-osaakaan. Mut haittaakse?

    VastaaPoista
  8. Wau. On sulla melkoiset sadot siellä! Ja minustakin ihanan tunnelmalliset kuvat, kuten Pilvikin sanoi :)

    VastaaPoista