Portti

Heinäkuussa Torpan pihaan ilmestyi vieras mieshenkilö. Hän esittäytyi ja kertoi paikan olevan vanha lapsuudenkotinsa 40-luvulta lähtien. Olin selvitellyt torpan historiaa jo aiemmin, joten olin mielissäni kuullessani lisätietoja ja muistoja siihen liittyen. Kiersimme katsomassa tilukset ja lähtiessään mies lupasi joskus kaivella vanhoja valokuvia meille näytille. 

Torppa tyhjeni kun omakin mieheni lähti asioilleen. Tein niitä näitä ja keittiössä tiskatessa vilkaisin välillä vintille. Rakentamattomalta vintiltä kuuluu aika ajoin kaikenlaista rapistelua ja tömistelyä (hiiret), jolle naureskelimme, että vanha isäntä Valde se siellä taas haahuilee. 

Valde, aiemmin päivällä vierailleen miehen isä, on tilaa n. 40-70-luvuilla isännöinnyt maalaismies, vuosikymmenet sitten jo keskuudestamme poistunut. 

Lähdin hakemaan vajasta ruuvimeisseliä. Ulkona paahtoi aurinko ja ilma oli tyyni. Koirat viettivät siestaa sisällä torpassa. Vajassa ollessani havahduin koirien haukkuun. Ne huusivat samalla tavalla, kuin jos joku vieras tulee kylään. Kovaäänisesti, kiivaasti, varoittaen. Vilkaisin ulos, ristinsielua ei näy missään. Kävelin takaisin pihamaalle ja samalla hetkellä huomasin; toinen pihaporteista retkotti avonaisena.

Helteisestä kesäpäivästä huolimatta käsivarteni nousivat kananlihalle ja minua kylmäsi.

Portti oli ollut kiinni vajaan kävellessäni, ja sinne kuljin pihamaan toisen portin kautta.

Kukaan ei ollut lisäkseni ollut pihamaalla pariin tuntiin.

Ilma oli täysin tyyni, joten tuuli sitä ei ollut aukaissut. 

Portti suljetaan paksulla rautahakasella, eikä sitä voi vahingossa laittaa huonosti paikoilleen.

Vaikka miten päin tuota tapahtunutta tarkastelen, on siinä mielestäni liian monta sattumaa.
Portin avautuminen itsestään, samana päivänä kun vieras menneisyydestä tulee kylään. Koirien raivokas vierashaukku sisällä talossa hetkeä ennen. 

Henkimaailman asiat. Olen aina suhtaunut niihin avoimesti, joskin varustettuna reilulla annoksella skeptisyyttä. Elämässä on ollut ennenkin pari selittämättömäksi jäänyttä tapahtumaa, joten takalukkoon en tuota ovea voi omassa mielessäni laittaa.

Voi olla, että asialle olisi löytynyt joku looginen selitys. Itse en keksinyt yhtään.

Ehkä portti oli auennut jotenkin itsestään. Ehkä Valde-pappa kuuli poikansa äänen ja lähti perään. Tai muuten vaan kylille riiulle. 

***

Tiesin mieheni viipyilevän reissullaan iltaan saakka. Ystävämme olivat tulossa Torpalle viikonloppukylään. Istuin pihalla pitkään (ei tehnyt mieli mennä sisälle taloon) ja laitoin ystävälle tekstarin: "Täällä tapahtuu outoja, kerron sitten. Ei haittaa, jos pääsette tulemaan jo vähän aikaisemmin."

***
Huomenna vietetään Kekriä ja muistetaan edesmenneitä. Perinteiseen tapaan taidan käydä aamulla lahjomassa tilan henkiä puurokipollisella. 

Ihan varmuuden vuoksi.