tiistai 8. marraskuuta 2016

Uusi sohva

Viimeisetkin huonekalut alkavat löytää paikoilleen kaupunkikodissa. Arvokkain – ja odotetuin – hankinta oli uusi sohva, joka saapui viime viikolla. Päädyimme kotimaiseen Pohjanmaan Duuri-sohvaan, joka näytti ryhdikkäältä olematta kuitenkaan liian kankea tai epämukava. Puiset jalat pehmentävät ilmettä, ja käsityönä valmistetun sohvan muotoilussa on mielestäni kiva ripaus menneitä vuosikymmeniä. 


Sohvaa valitessa käytettävyys ajaa ulkonäön ohi. Meitä on kaksi aikuista ja kaksi koiraa, ja me vietämme aikaa sohvalla paljon. Sopivuus sohvaperunointiin on siis sohvan tärkein ominaisuus, mistä syystä jätimme saman tien antiikkisohvat ja vastaavat pois laskuista – niin hienolta kuin ne vanhan talon sisustuksessa näyttäisivätkin, tuppaavat olemaan usein epämukavia makuuasennossa tarkasteltuina. Satunnaisia yövieraita ajatellen halusimme lisäksi vuodesohva-ominaisuuden. 


 Kaikki asuntomme verhot ovat valkoisia. Mikään muu väri tai kuosi ei vaan tuntunut tekevän oikeutta valtaville ikkunoille ja niistä hohtavalle valolle. Ohuet verhot päästävät valon läpi, mutta pitävät satunnaisten ohikulkijoiden katseet ulkopuolella. 

Aiemmassa kuvassa vilahtava punaraidallinen tapetti oli melko villi kortti myyntiä varten remontoituun asuntoon. Aluksi olin vähän kauhistunut, nyt silmät alkavat jo tottua siihen. Se muodostaa lämpimän ja mausteisen yhdistelmän olohuoneen puupintojen kanssa. Ehkä harkitsemme vaihtoa vielä ainakin joulun yli. (Valkoisen ja harmaan sävykartalla sisustettuja koteja on tässä maassa ihan liikaa, joten olemme ainakin virkistävä poikkeus siitä massasta.)

Sohvapöytä on löytö Suomen Kasarmin Aarteista. 50-luvun tv-taso ajaa mainiosti sohvapöydän asiaa, ja sen alla olevaan avolaatikkoon voi piilottaa kaukosäätimet ja näppikset.


Perheen nelijalkaisille tuntuu kelpaavan. Ne kävivät kertaalleen haistelemassa sohvan ympäriinsä, ja käpertyivät sitten sohvan suojaksi hankitulle uudelle viltille kuin olisivat siinä aina makoilleet. 

Eipä sillä, kyllä se meillekin kelpasi. Vielä kun saisin hankittua toisen nahkaisen rahin, voisimme uppoutua Netflixin, sohvan ja glögimukin pyhään kolminaisuuteen ja kaivautua esille sitten pahimpien lumituiskujen laannuttua. 



Mitä tykkäätte? Millä kriteereillä teillä on valittu sohva?

8 kommenttia:

  1. Että tykkään tuosta valon määrästä. Olen meille yrittänyt saada sitä vähentämällä romua ja pyyhkimällä pölyjä.

    Sohvan valitsimme seitsemän vuotta sitten samalta valmistajalta ja on hyvin saman tyylinenkin L-muodossa vain. Kriteerinä oli silloin, että sohvalle mahtuu lojumaan kaksi koiraa ja kolme ihmistä. Joskus kyllä teki tiukkaa ja mahtui vain kaksi koiraa, kun levittäytyivät sohvalle X-ksi. =) Kangas on ollut huippu ja kestänyt kovan kulutuksen ja voi kait jo puhua tuhannesta imurointikerrastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, lähempänä totuutta on usein se, että koirat rönöttää keskellä sohvaa ja me yritetään mahtua reunoille :D Kangas miellyttää kovasti ja tuntuisi olevan koiratalousystävällinen, aika näyttää!

      Poista
  2. Kivalta näyttää! Mekin hylkäsimme hankinnoista esimerkiksi chesterfield-tyyppiset sohvat, koska ne eivät vain ole löhöilyä varten. Ja sellaisen me tarvitsemme. Käytännöllisyys ennen kaikkea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihailen kovasti chesterfield-sohvia, mutta juu, ei meille!

      Poista
  3. Tosi kivalta näyttää! Ihanan simppeli ja tyylikäs ja sopii tosiaan vanhaan taloon. Meille on sohva hankittu mukavuuden ja hinnan perusteella, ja niinpä ostimme halvalla Torista saman tyylisen sohvan mikä meillä oli aiemmassakin kodissa. Jotenkin tuntuu hurjalta ostaa kallis sohva koiraperheeseen ainakin tällä siivousinnolla...Enkä ole vaivautunut edes hankkimaan mitään peitettä sohvan ja koirien väliin.
    Muutenkin teillä on kyllä aivan ihanan näköistä. Valkoiset verhot näyttää superkivoilta ja nahkaisista raheista meilläkin haaveillaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Selailin myös aikani Toria, mutta päädyimme lopulta uuteen. Käytettyä ostaessa olisi pitänyt käydä tarkkaan testaamassa jousitus, kankaan pinta jne. ja hoitaa vielä kuljetus erikseen, eli vuokrata/lainata jostain peräkärry. Liikaa säätöä :D

      Poista
  4. kaunis sohva ja tuo matto näyttää todella kauniilta ja lämpimältä, mistä olet sen löytänyt?
    terv.myös koiratalous

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Berber-matto löytyi Anttilasta hetkeä ennen konkurssia, en tiedä siis onko enää mistään saatavilla.

      Poista