sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäistunnelmia

Pääsiäinen vetelee jo loppusuoralla.

Viime vuonna pääsiäistä vietettiin isolla porukalla ja t-paitakeleissä. Tänä vuonna olemme (ystäväni eilistä pikavisiittiä lukuunottamatta) kaksistaan (anteeksi, nelistään) pääsiäisvieraiden suunnitelmien ja aikatalujen peruunnuttua yksi toisensa jälkeen.

Viime pääsiäisenä aurinko loimotti lähes hellelukemia, tällä kertaa lähinnä vihmoi räntää. T-paidassa ei tarkene edes sisätiloissa.

Kaikessa on puolensa. Ison seurueen emännöinti, aurinko ja skumppa on ihanaa mutta ei välttämättä edesauta asioiden etenemistä esimerkiksi työ- ja kirjoitusrintamilla. Nyt olen voinut istua hyvällä omallatunnolla koneen ääressä miehen lukiessa alkovissa kirjaa ja koirien kuorsatessa taustalla. Olen ollut hiljaa, toisinaan taas antanut päänsisäisen puheen täyttää mielen (olemme päässeet Sirpa-Leenan kanssa jo jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen.) Yksin, yhdessä, mutta en yksinäinen.

Pitkäperjantaina kävin ulkona leikkimässä; noukin talvituiskujen tielle heittämiä risuja, haravoin, sen sellaista. Molemmilla kerroilla sain niskaani räntäkuuron. Ilmiselvä merkki maailmankaikkeudelta: anna pihahommien olla ja keskity olennaiseen eli punaviiniin olemiseen.


Tänään aurinko vei viimeinkin voiton raskaana roikkuneista pilvistä ja lämpötilakin hivuttautuu sinnikkäästi ylöspäin. Kuinka onnelliseksi voikaan ihminen tulla pihan haravoimisesta ilman takkia, kun haravanvetojen alta paljastuu aluillaan olevat vihreät ja mullan ja heräilevän maan tuoksu leijailee sieraimiin.



Pääsiäisen kohokohta taitaa olla kuitenkin huomenna, kun naapurin isäntä kippaa pari motillista halkoja pihaan. Kirjoittamisen vastapainoksi tekeekin jo mieli tehdä jotain fyysistä, jotain likaista ja jotain hikistä. Tosin laskimme juuri istuneemme viime päivien aikana n. 12 tuntia saunassa, joten hikisyyden kriteerit täyttynevät ihan ilman puusavottaakin.

12 kommenttia:

  1. Ihanaa pääsiäisen aikaa sinne :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoituksen vastapainoksi on hyvä tehdä jotain fyysistä. Ehkä et halua muistutusta mutta kattoremonttia on varmaan tarkoitus jatkaa tässä kevään aikana? Mutta nyt on parempi keskittyä pääsiäiseen ja puihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattoremontti jatkuu toukokuussa kun tekijällä on silloin siihen aikaa varattuna ;) Samassa rytäkässä tehdään sitten myös kesävintin kunnostus. Mutta nyt puuhommat pois alta!

      Poista
  3. Kivan rennolta kuulostaa teidän pääsiäinen, olemista, kirjoittamista ja siihen päälle treenit!! Hihih. Meillä kävi 27 henkilön porukka kokkoilemassa, siinä riitti vilinää ja vilskettä. Otettiin rentoutuminen huomioon sit sunnuntaina, kun käytiin ajelemassa merenrannalla.. Ihanan pitkät vapaat, mutta kyllä tänään varmaan jo jotain isompia kotitöitäki vois tehä!! :D Mukavaa halakopäivää teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikessa on tosiaan puolensa ;) Lokoisaa vapaata myös teille, tää hakis nyt raksahanskat ja painelee hommiin!

      Poista
  4. Kastelukannuistakin saa näköjään kauniin asetelman :) Kauniit kuvat! Ihanaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Pääsiäissäät vaihtelevat hurjasti. Onneksi tänään aurinko herätti! Valoisaa kevättä ja puhtia puusavottaanne! Tuija

    VastaaPoista
  6. Hyvältä kuulosti pääsiäinen - sopivasti oleilua ja vastapainoksi puuhastelua! Ja vitsit miten upeat pajunkissakuvat!

    VastaaPoista
  7. On se kyllä huippua, miten paljon voi joka kevät innostua haravoinnista! Mää niin rakastan näitä vuodenaikojen vaihtelua Suomessa. Vaikka vuoden aikana kerkeää neljästi vaihtua erilainen kausi (ainakin vielä toistaiseksi ja toivottavasti saadaan pidettyä ihanat vuodenajat ilmastonmuutoksista huolimatta), niin silti sitä jaksaa joka kerta olla yhtä innoissaan! <3

    VastaaPoista