maanantai 17. marraskuuta 2014

Hämäränvaloja

Pimeys on maalla niin erilaista kuin kaupungissa, jossa siitä löytyy aina jotain heijastumia tai sävyjä: katuvaloja, rakennuksista heijastuvia mainosvaloja, pimeyttä halkovia ajovaloja. Maalla pimeys on parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) niin tiheää, että sitä vasten voisi melkein nojata. Se on hämmentävä tunne, kun Torpalla kävelen pihatietä muutaman metrin mutkan taakse ja ojennan käden eteeni, enkä enää erota omia sormiani. Tai jos tulee sähkökatkos ja ympärillä onkin yhtäkkiä 360 astetta pilkkopimeää.


Alussa pelkäsin pimeää ihan luvattoman paljon, tai ehkä enemmän omaa mielikuvitustani siellä pimeässä. Tuntuu kuin kiepsahtaisi evoluutiossa takaisin tuhansien vuosien taakse, jolloin pimeän pelkääminen oli kai järkevää ihan jo henkiin jäämisen kannalta.(Jaa no kurkkaanpa huvikseni mitä täältä luolasta löytyyyääärrrggghpakoon!)




Onneksi pimeyteenkin tottuu tai siedättyy, ja mielikuvitus hiljenee kun sille takoo tarpeeksi kauan järkipuhetta. (Siellä pimeässä ei ihan oikeasti ole ketään tai mitään, ja jos onkin, niin onneksi! on niin pimeää etten erota sitä.) Näköaistin ollessa heikoilla muut aistit terävöityvät ja oman pihan kuopat ja reitit tulevat ajan myötä niin tutuiksi, että saunalle osaa suunnistaa jo vaiston varassa ilman taskulamppuakin.


Toisin kuin voisi ehkä kuvitella, näinä marraskuun pimeimpinä hetkinä tekee mieli sammuttaa kaikki ylimääräiset sisävalot. Sain melkein kohtauksen kun aamulla astuin toimiston keittiöön ja siellä loisti kirkasvalolamppu täydellä teholla. Omaa kelmeää ja väsynyttä peilikuvaansakin tarkastelee mielummin armollisen pehmeässä hämärässä.


Tupa hirsiseinineen on paraimmillaan monien pienten tunnelmavalojen lämpimässä hehkussa. Ikkunasta heijastuva kynttilänliekki tuntuu lohdullisimmalta silloin, kun se takana on pelkkää hyistä mattamustaa.


(Ja mistäs sitä tietää, vaikka siellä metsän reunassa joku seisoisikin, hiljaa paikallaan tuijottaen verhottomista ikkunoista sisään...)

9 kommenttia:

  1. Juuri eilen illalla mieheni nukkumaan lähtiessä alkoi puhelemaan (kun minä tykkään pitää kaihtimia ylhäällä) että jos joku katselee ikkunasta, eikä huomata mitään. Samassa rynnistin laittamaan verhot kiinni. Tosin ulkona meidän koirat kyllä pitävät huolen ettei kukaan pääse hiippailemaan pihaan. Mutta kuitenkin, karmaiseva ajatus, vaikka ei tänne kukaan oikeasti eksy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä karmiva ajatus, yritän olla ajattelematta! Enkä oikeasti osaa sanoa kumpi on pahempi; se, että koirat kuorsaa onnellisena jaloissa kuulematta mitään, vai se, että ne heräävät keskellä yötä murisemaan pimeydelle...

      Poista
  2. Mulla oli vielä vähän aika sitten tapana tehdä koirien (lähinnä pennun vuoksi) kanssa aamulenkki ennen töihin menoa. siis viideltä aamulla. pilkkopimeässä kun meillä ei pala kaikki katuvalotkaan silloin. pelotti tosi paljon! se on se mielikuvitus :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielikuvitus on pahin mörkö! Meillä ei lenkkeilystä tulisikaan mitään ilman otsalamppuja...

      Poista
  3. Olin jo ihan kuviesi lumoissa kun luin tekstin loppuun asti ja irvistin =) Itsekkään en ole ihan pimeän ystävä ja pienenä nukuin yövalo päällä. Pelkäsin myös että pimeässä on jotain ja en näe sitä, johon isäni sanoi lohduttavasti, jos siellä jotain on ei sekään näe sinua =) No nyt oma lapseni nukkuu yövalon kanssa. Mutta hei niin ihana tunnelma kuvissa. Ja nuo valot. Ei muuta tarvitsekkaan. Täällä on myös sytytelty kaikkia muita valonlähteitä kuin katossa killuvia. Takka, kynttilät, tunnel/jouluvalot jne. Niin on paljon mukavampi. Ihania pimeitä hetkiä!!! =) =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä palaa aina joku tunnelmavalo (ei tietenkään kynttilä tai taikka) myös öisin. Kiitos Suveliina ja samoin!

      Poista
  4. Kauniin tunnelmallisia kuvia. Mulle tuli näistä melkein joulufiilis, vaikken erityisesti jouluihmisiä ole.

    Maalla oleva pimeys rauhoittaa. (Ei tee edes mieli pitää isoja valoja päällä) Vaikka joo mäkin mietin välillä, että kukahan tuollakin voisi tuijottaa sisälle ;)

    VastaaPoista
  5. Just köpsöttelin pilkkopimeässä laittamaan kanoja yöpuulle. Siinä samalla kaneille heinää kaivaessa mietin, että ihan hyvin kanalarakennuksen vajan ikkunassa saattaisi joku nököttää vaikka nenä kiinni lasissa toimiani tölläämässä enkä huomaisi. Koitan aina lohduttautua sillä, että vähän turhia kieppejä ottavan mielikuvituksen lisäksi tuo pimeänpelko on varmaan ihan sisäsyntyinen ja hengissä säilymistä edistävä juttu ollut meillä homo sapienseilla aikoinaan :)
    Ei olisi huono idea nuo tunnelmavalot tuolla kanalankulmallakaan.

    VastaaPoista
  6. Ihana vanha hirsitalo teillä! Voi kun saisi itsekin samanlaisen... Meillä on talo 40-luvulta, mutta Se on kunnostettu onneksi tai onnettomuudeksi tosi moderniksi. On hankala saada vanhat huonekalut sopimaan semmoiseen... Teillä on kyllä niin hieno 'mummola' ympäristö. Tulipa hyvä mieli noista kuvista, hienosta sisustuksesta ja tunnelmasta!

    VastaaPoista