tiistai 25. marraskuuta 2014

Sotajalalla

Alussa oli Vehkosuo-blogissa puitiin joku aika sitten mysteeriä nimeltä sänkyyn ilmestyneet kivikasat. Meillä seurattiin hieman samankaltaista jännitysnäytelmää kun kävi ilmi, että leivinuunin pangolle kuivumaan unohdetut jätetyt leipäkrutongit (siis koko pellillinen) oli kannettu viimeistä murua myöten alkoviin tyynyn alle. Löytyipä kasasta myös yksi mieheni hiuslenkeistä. Samalla oli järsitty menemään yksi tyynyliina ja kakkailtu riehakkaasti ympäriinsä. (Mistä syystä, toisin kuin Vehkosuolla, tekijän henkilöllisyys paljastuikin nopeasti.)


Myös kammarin sohvan sisuksiin oli rakenneltu perustuksia mahdollista talvipesää ajatellen. (Jumalauta, mun hienoon 70-luvun plyyssisohvaan!) Mikä oli tietenkin sinänsä "huvittavaa", että juurikin kyseisen sohvan vieressä pistorasiassa oli kiinni ensi kertaa käyttöön otettu jyrsijäkarkoitin. Yhden käyttökokemuksen perusteella en voi suositella. Hiiret ovat takuulla kerääntyneet sohvan reunaan karkoittimen eteen osoittelemaan sitä pienillä hiirenkäpälillään ja nauramaan kovaäänisesti. Perkeleet.


Siirryimme puolustussodasta hyökkäysasemiin ja viritimme hiirenloukkuja ympäri huushollia. Yksi hiiri sieltä loukusta viimeksi Torpalle saavuttaessa jo löytyikin. (Viime syksynä yhteensä neljä.) Loukuttaminen aiheuttaa allekirjoittaneessa ristiriitaisia tunteita, se tuntuu vanhasta kettutytöstä jotenkin julmalta. Onneksi meidän loukut on niin massiivisia, että nirri lähtee taatusti kertalaakista eikä kenenkään tarvitse jäädä loukkuun kitumaan. Itsehän en pysty edes kurkkaamaan loukulle ja juoksen hysteerisenä huutaen ulos kun mies kantaa hiiriparan viimeiseen lepopaikkaansa metsän reunaan.(Maalaiselämä-Enne 6-0.)


Kunnioitan vainajan muistoa enkä julkaise kuvaa loukkoon jääneestä hiirulaisesta, hän eli varmasti hyvän, kakkaamisen ilolla ja leivänmuruilla täytetyn elämän. Kevyet mullat.

(Ja olen ihan varma, että jonain yönä vielä ne kaikki palaavat sieltä metsän laidalta kostonhimoisina zombie-hiirinä. Terveisin Enne, 35-vee.)

13 kommenttia:

  1. Hahaa :D Onneksi meillä ei ole hiiriä. Tai ei ainakaan sellaisia hiiriä, joista itse tietäisin.

    Mun on pakko jakaa tämä äitini mysteeritarina jostain 1970-luvun puolivälin paikkeilta. Hän oli leiponut emalisaavillisen sämpylöitä, peittänyt astian liinalla ja jättänyt yöksi pöydälle. Aamulla kulho oli tyhjä - ja liina somasti paikoillaan. Kylläpä olisin halunnut olla kärpäsenä katossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettei vaan olisi pientä hiukopalaa kaivanneet ihmishiirulaiset olleet asialla ;)

      Poista
  2. Huhuu, yök siimahännät. Ymmärrän ristiriitaset fiilikset kyllä. Meillä joskus vilahdellut pihassa ja olen niistäkin jo kauhun partaalla. Aikamoista tuhoa nuokin pienet voi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ällöttää eniten se kakka! Ties mikä myyräkuume iskee kohta niskaan...

      Poista
  3. IIIIkkkk! Minä pelkään hiiriä ja rottia, siis oikeasti pelkään! ja pelkkä kuvitteleminenkin saa kylmän hien pintaan. Edes tv:stä en niitä pysty katsomaan, ja tosiaan mekin täällä maalla, mutta olen onnistunut niiltä välttymään. Mieheni törmäsi tosin vasta ulkona jumalattomaan rottaan, passitin samantien ostamaan loukut, myrkyt mitälie... Kiinni jäi. Huoh, silti haen liiteristä puut silmät kiinni kovasti tömistellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyyyyyi rottia! Ne vasta onkin paholaisen eläimiä! Meillä onneksi "vaan" hiirulaisia ja talon kivijalan viereen ilmestyneistä hiekkakeoista päätellen myös myyriä.

      Poista
  4. Eieiei! :D Miten liikuttavaa, että se on kuskannut kaikki krutongit jemmaan! Ja vielä hiuslenkinkin!

    Siihen loukuttamiseen tottuu. Mutta hiirten juoksuääneen ei totu koskaan. Kuollut hiiri on niin paljon vähemmän pelottava kuin elävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se kieltämättä vähän liikkistä, toinen vaan yrittää kovasti tehdä pesää, jonne piiloutua talven kylmää ja pimeää. Pesäpaikka vaan hieman huonosti valittu. Heräilen torpalla joskus öisin vintiltä kuuluvaan vipeltämiseen ja pieniin tassunääniin. Ehkä mielummin kuitenkin niihin kuin esimerkiksi askeleiden ääniin...hyrrr...

      Poista
  5. Minäkin otin käyttöön tuollaisen ylä-äänijyrsijänkarkoittimen. Siinä pystyy säätämään myös häiriöäänen rytmiä. Säädin sen nopealle, ja voin vannoa, että viime yönä hiiret BAILASIVAT makuuhuoneessani sen tahdissa.

    Ensi yönä kokeilen hitaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhahhaha, bailaavat hiiret! Voin jo kuvitella, kuinka ensi yönä sun makkarissa vedetään illan viimeisiä hitaita pieni hiiren poski toista vasten :D Olethan muistanut lukita baarikaapin oven?

      Poista
  6. Ohhoh mitä hamstraajia !! Ja ärsyttäviä - miksi pitää sänkyyn mennä.

    Meillä on myös sellaiset säädettävät karkottimet. Ne on joko toimineet jo toista talvea, tai sitten hiiriä on ollut vähemmän muutenkin. Oon kuullut niistä karkoittimista, että niiden säteet liikkuu suoraan, ei huonekalujen toiselle puolelle lainkaan. Eli pitää laittaa useita karkottimia, koska ääni ei kulje tavaran läpi, joten hiiret voi hillua sohvan takana ihan kaikessa rauhassa. Asenna niille kunnon ristituli sinne.

    Mä myös hiljaa kuuntelin niiden kulkureitit toissa vuonna ja sain puukiiloilla tukittua pari reikää. Ja päiväpeiton vaihdoin niin suureen, että saan sen patjan alle kunnolla pussille, ettei väliin niin helposti pääse.

    Tsemppiä !

    VastaaPoista
  7. Ovat kyllä ikäviä sotkevia seuralaisia. Meidän perheessä myös näitä loukotetaan, mutta nuorimmainen on sitä mieltä, että tämä pitäisi lopaettaa ja perhettämme kutsua kombinaatiolla "isä, äiti, kaksi lasta, koira ja kolme hiirtä".

    VastaaPoista
  8. Hyi helvata :/ Mitä ne nyt sisälle saakka tunkeevat... Meillä onneksi pysyvät rakenteissa ja parit viime syksyt ollaan loukutettu tunkeilijat jo terassilla ja rapina katossa on ollut minimaalista.

    VastaaPoista