sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Päivät niinkuin varisparvi raahautuu

Pimeyttä, raskassuotuisia viikkoja ja huonosti nukuttuja öitä, niistä on näköjään tämä marraskuu tehty. Nukun levottomasti ja heräilen aamuöisin päänsisäiseen kirppusirkukseen; tuhannet ajatukset hyppivät ylös-alas-ylös-alas enkä tunnu saavan yhdestäkään kunnolla otetta. Jotain on prosessissa: päätöksiä muotoutumassa ja muutoksia tulossa  - en vaan itsekään vielä selkeästi tunnista niitä tai näe, mihin ne liittyvät. Voin vaan odottaa mitä tuleman pitää. (Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani.)


Perjantai-iltana olin juuri kantamassa saunalle puita kun taivaalta alkoi leijailemaan ujoja, valkoisia hiutaleita. Pian hiutaleet sakenivat kunnon lumisateeksi ja maailma ympärillä valaistui kuin taikaiskusta. Heti tuntui kevyemmältä hengittää.

Heräsin lauantai-aamuun silti vielä ahdistavien painajaisunien väsyttämänä. Entisöintikurssille lähtö sai tällä kertaa jäädä - totesin tarvitsevani hitaan aamun pitkän kaavan kautta.Vanhenemisessa on se hyvä puoli, että vuosien myötä tulee herkemmäksi kehon tuntemuksille, oppii lukemaan sen viestejä ja tämän kautta kenties vähän armollisemmaksi itseään kohtaan. Joskus on ihan ok jättää väliin ja olla tekemättä. Ottaa rauhassa ja käydä vähän hitaalla.





Joskus mikään ei ole niin tärkeää kuin se, että sytyttää kynttilät heti herättyään, keittää pannukahvia ja hauduttaa vuoden ensimmäisen riisipuuron, unohtuu tuijottelemaan puuhellan liekkejä määrittelemättömän pituiseksi ajaksi ja käy välillä nuuskimassa nukkuvan koiran korvia.

Levollista sunnuntai-iltaa!

10 kommenttia:

  1. On tärkeää ja on taito tunnistaa oman jaksamisensa ja jos tuntuu oikealta jäädä kotiin puuron keittoon ja koirien kainaloon niin se on monesti oikea ratkaisu. Itsekin täällä tuoksuttelen koirien tassuja sängyn pohjalla. Tuoksuu savulta ja popkornilta <3

    VastaaPoista
  2. Tämä pimeys vaatii niin paljon energiaa. Auringosta sitä ei saa niin on vaan sitkuteltava eteenpäin. Mutta onneksi kohta taas päivät pitenee ja mennään kirjaimellisesti valon suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vaiheessa syksyä on vaan kovin vaikea uskoa, että kyllä se valo sieltä taas tulee...

      Poista
  3. Juuri näin! Aivan kuin olisin päiväkirjaani (jos sellaista kirjoittaisin) lukenut! Paitsi etten ole keittänyt riisipuuroa vielä. Oikea aito hidastelu (ei se muodikas) on niin tarpeellista silloin kun väsyttää. Onneksi siihen on välillä myös mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Ja just sellainen hidastelu, josta on karsittu kaikki suorittaminen pois.

      Poista
  4. Kauniisti kirjoitettu ja kuvattu! Meillä se hidastaminen on jotenkin kovin luonnollista ja ainaista kissojen myötä; ne nukkuvat silloin kun niitä nukuttaa ja nauttivat täysin häpeilemättä elämästään. Ehkä koirillakin on niin? Kissat ovat tutumpia. Ne nukkuvat todellakin usein 20 tuntia päivässä varsinkin näin talvisin, vaikken olisi uskonut sitä. Naapurin ulkoileva kissakin käy monen tunnin nokosilla meidän puuliiterissä.

    Kiitos ihanasta julisteesta! Se saapui postiin jo perjantaina, mutta pääsin hakemaan sen vasta tänään. Minä taisin ihan henkäistä kun sain sen käsiini: upeaa paperia ja niin kauniit kuvat! Etsin siihen kehykset, ja jos kotoa ei löydy, käyn ostamassa tarpeeksi isot. Näytän sen sitten blogissani :) Suuret kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielikuvasta puuliiterissä nokosiaan vetelevästä kismusta, siitä tulee jotenkin heti tosi hyvälle tuulelle! :)
      Ja hei hienoa että tykkäsit, oodottelen kuvia mielenkiinnolla!

      Poista
  5. Ajattelin heti otsikon nähtyäni, että juu näin on :D Huuh, levollisia tulia sinne sekä tänne.

    Namukkaita kuvia! Heti alkoi tehdä mieli aitoa riisipuuroa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti en saanut otsikoinnilla kovinkaan montaa sitkeää korvamatoa soimaan :D Riisipuuro on kyllä ihan parasta, ilman jouluakin.

      Poista