keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluseiväs


Ladosta löytynyt vanha heinäseiväs toimittaa tänä vuonna meillä joulukuusen virkaa. Aiemmassa postauksessa uhkailin hakevani joulukuusen ainoastaan siinä tapauksessa, että maassa on lunta. Noh, maa on kyllä ujosti ja ohuesti valkoinen varsinaisen lumisateen antaessa odottaa itseään. Päätimme kuitenkin säästää vaivan (ja neulasten siivoamisen) ja vaihtaa joulukuusen jouluseipääseen, jonka koristelin valosarjalla ja viime vuonna ostamillani olkisilla koristeilla.



Joulun jälkeen koristeet kerätään takaisin kaappiin mutta valaistu talviseiväs 
saa jatkoaikaa ainakin pääsiäiseen. 


Aatonaaton kinkunvalvojaisiin kuului Taru Sormusten Herrasta-marathon, 
josta selvisin hereillä ensimmäisen elokuvan puoleenväliin. Jaa mikä univelka?


Mies valvoi kinkun kanssa aamuyöhön, joten annan hänen nukkua ja katan ensimmäisen aamiaisen vain itselleni. 
Riisipuuron ja luumukiisselin ehtii hauduttamaan vaikka lounaaksi.

Vietämme elämämme toista joulua Torpalla kahdestaan (anteeksi, nelistään) ja mitään velvollisuuksia tahi väkisin noudatettavia perinteitä ei ole, vaan voimme halutessamme luoda ne ihan itse - tai olla luomatta. 

Päivän suunnitelmiin kuuluu pitkä lenkki koirien kanssa ja joulusauna vielä pidemmän kaavan kautta. 
Lähipäivien ohjelmassa paljon ruokaa ja unta siinä järjestyksessä kun ne sattuvat kohdalle osumaan.

(Ja toki itseni tuntien tiedän, että en malta "vaan olla" kahta tuntia kauempaa, 
joten uutta sisältöä blogiinkin taatusti luvassa...) 

Jouluruuistakin teimme vain edellämainitun kinkun ja lanttulaatikoita, muut laatikot ei meille oikein edes maistu. Saaristolaisleipää lohitäytteellä, kymmenen sortin juustoa ja kuohuviiniä - siinä allekirjoittaneen tärkeimmät ainekset joulupöytään.

Seuraavaksi ajattelin optimoida itseni sohvalle telkkarin ja ikkunan välittömään läheisyyteen odottamaan toisesta Lumiukko-ohjelman alkua ja toisesta sitä kauan kaivattua lumisade-lähetystä.

Kauniin levollista joulua kaikille, olkaa kiltisti!

6 kommenttia:

  1. Hauska jouluseivät ja juuri oikeanlaista ohjelmaa pyhiksi - ja tietenkin syötävää;)
    Oikein Hyvää Joulua myös sinne♥

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalta :-) Hyvää joulua siis!

    VastaaPoista
  3. Huippu hieno idea tuo jouluseiväs, vaihtuu pääsiäispaaluksi vain koristeita päivittämällä. Juhannuksena sen voi siirtää ulos juhannussaloksi. Todella tehokasta ja nykymeininkiin sopivaa :)

    VastaaPoista
  4. Kas mikä yhteensattuma: jouluseiväs näytti pikkukuvassa ihan Sauronin silmältä! Lähempää tarkasteltuna hieno ja innovatiivinen koriste. Leppoisaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  5. Kylläpä kuulostaa rentouttavalta. Ja hauska idea tuo seiväs joulukuusen tilalla :) Oikein ihanaa joulua!

    VastaaPoista
  6. Joulu nyt on mennyt jo, mutta toivon esimerkiksi mukavaa lauantaita, tai milloin täällä käyt. On mukava luoda omia jouluperinteitä ja tehdä tai olla tekemättä asioita juuri oman aikataulun mukaan. Me oltiin kolmatta kertaa keskenämme. Tänä vuonna meille tuli minikuusi maitotonkkaan, ei siis se perinteisin kuusi meillekään, vaikka kaunis se onkin. Hauska tuo seiväs myös.

    VastaaPoista