Sytytin oman kynttilän myös sotilaiden rinnalla urheasti kamppailleille taistelutovereille, Suomenhevosille.
Sotiemme aikana suomenhevoset olivat korvaamaton apu sekä rintamalla että kotipelloilla ja -metsissä. Näiden uutterien kauramoottoreiden ansiosta onnistui joukkojen huolto, haavoittuneiden kuljetus sekä taistelujoukkojen ja tykistön maastoliikkuvuus ankarissa talviolosuhteissa.
Talvisodan alussa koko kenttä-armeijassa palveli kaikkiaan yhteensä yli 64.000 hevosta. Vertailun vuoksi todettakoon, että tänä päivänä Suomessa on kaiken kaikkiaan vähemmän hevosia, kuin tuolloin lähti (pakkoluovutettiin) sotaan. Talvisodan aikana menehtyi noin 8.000 hevosta, joista puolet vihollisen luoteihin. Hengissä selvinneet suomenhevoset palasivat koteihinsa syksyllä 1944. Tarinat kertovat hevosista, jotka vuosienkin jälkeen tunnistivat tutun kotiväen ja pihapiirin kuin eivät olisi koskaan poissa olleetkaan. Kuvaa hyvin sisukkaan, lempeän ja uskollisen suomenhevosen perusolemusta. (Ajatus kotiin palaavista kaviollisista perheenjäsenistä saa allekirjoittaneen nieleskelemään kyyneleitä.)
Ostin toissavuonna kaksi puuhevosta pienestä sisustusliikeestä Porvoosta. Ne kantakoon kaulassaan mitalia kaikkien kaatuneidenkin lajitovereittensa puolesta.
Suomenhevosilla on aina ollut erityinen paikka tämän heppatytön sydämessä. Ensimmäinen hoitohevoseni oli rodulleen epätyypillisen isokokoinen ja lähes kimo suokkitamma, ja suokkitovereita on vuosien mittaan tullut vastaan useampikin. Yhden tuoreimman tuttavuuden kanssa käytiin elokuussa seurakisoissa vähän ihmettelemässä mualimman menoa.
Itse kisasuoritus meni enemmänkin viihteen puolelle (tuomarin kommentti hyväntuulinen suoritus kertoo kaiken oleellisen...), mutta sainpahan kokemusta epämukavuusalueista ja kasan kivoja valokuvia!
Lähde: Puolustusministeriö, Suomenhevosliitto ry
Suomenhevoset ovat itsellänikin hyvin lähellä sydäntä - nuo urheat ja upeat eläimet! Isovanhempieni suomenhevonen lähti (niin kuin vaarinikin) sotaan, ja tulivat molemmat ehjänä takaisin. Ainakin ruumiillisesti, vaarini henkinen puoli ei enää koskaan sen jälkeen ollut niin kovin ehjä :(
VastaaPoistaMinunkin eka hoitoheppani oli suokki, ja vuosien varrella on tullut myös vuokrattua useampaa sellaista.
Itselläni ei ole hevosista kokemusta, lukuunottamatta yhtä lapsuuden maatalousnäyttelyn talutusratsastusta. Mutta olen kuullut tarinaa siitä miten kotitalomme hevonen oli vaarini mukana rintamalla. Kortteenpohjan Hurjaksi sitä kutsuttiin, tiedä sitten tuliko kutsumanimi ennen vai jälkeen sodan. Joitakin valokuvia taitaa Hurjasta ja sotaretkiltään olla kotona maalla tallessa.
VastaaPoistaOlen kuullut juttuja siitä miten jotkut hevoset saivat aivan sotilaiden tavoin traumoja pommien paukkeesta ja muusta rintaman metelistä. Karut olosuhteet niin ihmisille kuin eläimille.