Valoa kohti

Olen nauttinut maalaisidyllijoulun tarjoamasta sävyskaalasta kaikilla aisteilla. Jouluaatto toi tullessaan oikean talven ja lumen, joka pehmentää maiseman taianomaiseksi ja maalaa sävyjä pimeään.

Salaa huokaisen kuitenkin helpotuksesta, että joulupyhät ovat nyt takanapäin. Lomaa on vielä jäljellä viikko ja saan suunnata katseeni ja ajatukseni kohti valoa ja jättää kuluneen vuoden ihan konkreettisesti taakseni. Olenko ainoa, jossa pitkät pyhät aiheuttavat helposti hieman ristiriitaisia tunnelmia? Joulun aika on mielikuvien avulla ladattu niin täyteen positiivisuutta, hyvää oloa ja "pakkorentoutumista", että tätä mielikuvaa vasten heijastettuna omat negatiiviset tuntemukset, alakulot ja ärsytykset, tuntuvat kokoaan suuremmilta ja niiden havaitseminen saa suorastaan hypähtämään pelästyksestä. Apua miksi mä olen näin pahalla tuulella?! Syyllisyyden tunne lisää ärsytystä ja kierre on valmis. Kun kerrankin on aikaa olla ja kuunnella itseään, kasvaa pään sisäinen papatus välillä niin kovaksi, että sisäänrakennetut korvatulpat olisivat tarpeen vaimentamaan omat ajatukset edes hetkeksi.

(Toisaalta tarkemmin ajatellen, olen ollut kyllä ihan luokattoman pahalla tuulella koko syksyn, joten sinänsä ei mitään uutta. Ja tämä on yksi asia, mihin on tultava, ja tuleekin, muutos.)

Olemme tehneet koirien kanssa päivittäin pitkiä lenkkejä metsässä. Koirat ovat hullaantuneet hangesta ja nauttineet vapaudestaan, minä hengittänyt metsän taikaa sisääni ja tuntenut, kuinka voimat alkavat hiljalleen palautumaan ja mieli virkoamaan.

Siivosin tuvan pöydältä olkipukin jo pois, hyasintti saa jäädä vielä hetkeksi. Se oli symbolisesti kasvattanut uuden nupun, ikään kuin vahvistaakseen päässäni kasvavana velloneet ajatukset siitä, että vuosi 2015 on tuova tullessaan uusia nuppuja, uusia versoja ja uusia hedelmällisiä alkuja, monellakin tasolla. Tervetuloa vaan, olen valmis!

"Even the darkest night will end and the sun will rise" -Victor Hugo-