En olisi enää täysjärkinen ilman muistivihkoani.
Kaiken sekasorron keskellä aion sinnikkäästi keskittyä voimaan hyvin, tai ainakin vähän paremmin. Kävin tänään pitkästä aikaa joogatunnilla, ja rankan tunnin jälkeen kävelin autuas hymy kasvoilla kotiin. Todellakin nautin tästä nyt, kun kerta voin. Vielä pari viikkoa sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin sunnuntaiangstiltani ja ahdistukseltani jaksanut tai kyennyt jääkaappia pidemmälle, saatika joogaan. Nyt odotan alkavaa viikkoa jännityksen sekaisella mielenkiinnolla ja samaan aikaan suorastaan lapsellisen innoissani siitä, mitä kaikkea se voikaan tuoda tullessaan.
Päivällä ulkona tuoksui aavistus kevättä (eli siis loskan alta puskeva koirankakka) ja rehellisesti sanottuna olisin aivan valmis jättämään tämän vuodenajan jo taakseni. Talven paras päivä on ikuistettuna alla oleviin kuviin (jouluna teimme pitkän metsälenkin koirien kanssa) ja se riittää.
Apua miten ylväät koirakamut siellä vieretysten <3 Mukavaa viikkoa ja koirille rapsutukset.
VastaaPoistaJäiset kinkunrasvapalat saavat kotikoiran jos toisenkin ylvään näköiseksi ;)
PoistaIhanat kuvat ja kauniit, hienot koirat!
VastaaPoistaVoi kiitos Pilvi!
PoistaEhdin vasta nyt lukea edellisenkin postauksesi, onnea onnea elämänmuutoksesta! Hienoa! Kiinnostuneena seuraan, mitä tuleman pitää :) Vaikutat nyt JO kiireiseltä, vaikka piti hypätä oravanpyörästä pois. Toivottavasti saat sopivasti työkeikkoja, niin että jää aikaa myös kaikelle muulle!
VastaaPoistaMä uskon, että tämä tilanne tästä tasoittuu kunhan saan kaiken byrokratian hoidettua. Kivoja, inspiroivia työkeikkoja toivon minäkin!
PoistaSuosittelen oikein lämpimästi ottamaan käyttöön esim voimaruuan viherjauheen. Se on antanut ainakin mulle niin valtavan buustin ja syväjään jälkeen on alkanut tapahtua ja asiat hoitua :)Aivan upeita metsäkuvia ja niin ihanat karvakamut!!
VastaaPoistaKiitos vinkistä, pitääkin ottaa kokeiluun. Minkä kanssa olet sitä käyttänyt? Spirulinaa olen syönyt kuuriluontoisesti tabletteina (jauhe ei vaan mene alas...), mutta kenties mun pitää antaa (viher)smoothielle vielä yksi mahdollisuus...
PoistaKyllä! Minulle helmikuu on jo virallisesti kevään alku ja siihen ei ole enää kauaa! :)
VastaaPoista