Uinuva lampi, hiipivä kevät

Maanantai on ollut harmaa ja kontrastiton, niin ikkunan takana kuin pään sisälläkin. Aamun kolmannen kahvikupin jälkeen (ei merkittävää vaikutusta) päätin luovuttaa kaiken järkevän tekemisen suhteen ja omistaa päivän haaveilulle. Ja sehän ON tärkeää ja järkevääkin; siinä missä elimistö kaipaa ruokaa ja lepoa toimiakseen kunnolla, haaveilu on mielen hyvinvoinnin elinehto. Se ruokkii ja kannattelee unelmia, silloinkin kun tuntuu, ettei niiden omat siivet jaksa kantaa.

 Tänään haaveilin keväästä ja kesästä, tein suunnitelmia niityn ja lammen varalle.

 Kuinka keväällä pyydän naapurin isäntää äestämään niitylle pari kylvövakoa perunoita ja juureksia varten.

Kuinka ruoppaamme lammen rannan ylimääräisistä kaisloista ja siistimme reunojen pientareet keväällä,
kun kasvukausi on vasta aluillaan. (Note to self: pyydä kahlauspuku appiukolta lainaan.)

Kuinka rantaan vasemmalle nousee terassipatio painekyllästetystä laudasta
ja sen päähän pieni pontonilaituri, josta voi pulahtaa uimaan ilman mutaisilla rantakivillä liukastelua.

 

Kuinka "salaojitan" vanhan soutuveneen pohjan soralla, täytän sen mullalla ja asettelen täyteen istutuksia, 

sekä silmäniloa että salaattilautaselle päätyviä. 

Kuvat ovat viikkojen takaa, kirpeänkuulaana pakkaspäivänä otettuja. Olin niin lumoutunut näkemästäni, että sinipunaiseksi muuttuneista sormista huolimatta kuvasin, kunnes kameran akku sanoi kylmyydestä johtuen sopimuksensa irti. Silloin kevät oli vasta etäinen haave kaukana tulevaisuudessa. Nyt se on jo ihan nurkan takana, tai ainakin haluan uskoa niin, ja mikä parasta; mitä lähemmäs se saapuu, sitä vakuuttuneempi olen, että suurin osa haaveista on tarkoitettu toteutettaviksi.