perjantai 20. maaliskuuta 2015

Auringonlasku

Sinne se meni, elämäni toinen auringonpimennys. Siltä varalta, että joku myöhemmin kysyy (missä olit silloin, kun...), niin olin kaupan kassalla maitolitran ja putinjuuston kanssa kaivamassa plussakorttia esiin. Hohdokasta.

(Osittainen auringonpimennys on mahdollista nähdä vielä vuonna 2018, täydelliset pimennykset on tältä erää nähty. En sentään oleta eläväni 147-vuotiaaksi vaikka hetkittäin melko kaikkivoipainen olo onkin.)


Mutta kuka kaipaakaan pimennystä silloin, kun on nähnyt auringonlaskuista kauneimman?


 


Tuntuuko teistä koskaan siltä, että vaikka oma silmä ja kameran kenno sijaitsevat näennäisesti lähellä toisiaan, on niiden todellinen etäisyys usein liian pitkä, saavuttamattomissa?

Miksi se, mitä katson, on niin harvoin sama, kuin mitä näen?

6 kommenttia:

  1. Täällä missattiin auringonpimennys kokonaan - mutta enpä paljon harmittele - kyllä auringonlasku pimennyksestä voiton vie mennen tullen::)
    Ja kyllä - just tuolta tuntuu <3

    VastaaPoista
  2. Oooh! Mitkä maisemat!

    Eklipsit mai ääs ;D Täällä mitään nähnyt. Ohut pilvivaippa oli auringon edessä, kyttäämälläkään ei mitään eroa näkymään. Pöh ;D

    VastaaPoista
  3. Juu minua ainakin enemmän viehättää auringon nousu, auringonlasku kuin pimennys. Mukavaa viikonloppua ni ja ihanat kuvat.

    VastaaPoista
  4. Minä huomasin auringonpimennyksen outona auringonvalon hämärtymisenä. Sen huomasi selvästi sisätiloissa ollessa. Tosin vasta jälkikäteen tajusin olevan pimennyksestä kyse. Upeita nämä sinun kuvat!

    VastaaPoista
  5. Minä olin kyllä pihalla pimennystä kyttäämässä, mutta eihän sitä edes nähnyt kun ei voinut aurinkoa päin katsoa.

    Tuli kuitenkin semmoinen "jännä" pimeys, ihan erilainen kuin silloin, kun aurinko menee pilveen. Vähän semmoinen maailmanlopun meininki :)

    Upeat kuvat upeasta auringonlaskusta!

    VastaaPoista
  6. Voi jestas miten upeat kuvat !

    Onnelliset olette päässeet juuri tosta kauniista hetkestä nauttimaan.

    VastaaPoista