Sain kutsun lähteä mukaan Hämeen alueen sisustus- ja lifestylebloggaajia yhteen kokoavaan Slow-blogikollektiiviin. Blogiryhmän primus motoreina toimivat bloggaajat Tarja´s Snowland- ja Kaksin kaksiossa-blogien taustalla. Ryhmän nimi on varsin oivaltava, hämäläiset kun tunnetusti ovat hieman hitaita. Tarjaa käy kiittäminen myös Slow-blogien ilmeestä ja nimestä, joilla halutaan viestittää hämäläistä slowlifeä hyvällä hengellä.
Asumme virallisesti Helsingissä, mutta maalaistorppamme (jonka ympärille tämä blogikin on aikoinaan perustettu) sijaitsee Hämeenlinnan Hauholla. Olen itse syntyperäinen hämäläinen, lapsuuteni Kanta-Hämeessä viettänyt, parikymppisenä kaupunkilaistunut ja pari vuotta sitten kroonisen maalaiskaipuun ajamana jälleen osa-aikamaalaistunut takaisin metsien ja peltojen keskelle. Nainen voi lähteä Kanta-Hämeestä, mutta Kanta-Häme ei lähde koskaan naisesta. Tästä syystä blogiryhmään liittyminen tuntuikin heti hyvältä ajatukselta.
Eilen pyörähdin Kevätmessuilla ja muun muassa Lauran kanssa osallistuimme bloggaajien kukkakouluun. Tiiviin tunnin aikana saimme selkeän opastuksen kukkakimpun tekemiseen ja pääsimme itsekin valitsemaan kukat ja kokeilemaan kimpun rakentamista. Ja sehän oli vallan kivaa ja luovuutta ruokkivaa puuhaa! Lopputuloskin onnistui yllättävän hyvin, vaikka aiempaa kokemusta ei juurikaan ollut.
(Jotkut teistä tosin saattavat muistaa viime kesäiset seikkailuni seksihelteessä pellon pientareita pitkin villikukkien perässä...)
Valmiin kimpun sai viedä kotiin mukanaan joten tuolla keittiön pöydällä se nyt virkistää olemassaolollaan.
Kukkakimppua katselee jotenkin eri silmin, kun sen on tehnyt ihan itte.
Kukkakimppua katselee jotenkin eri silmin, kun sen on tehnyt ihan itte.
Paistetta perjantaihin, ihmiset!
Hei, ihan mahtava juttu, että myös Hämeessä kirjoittelevien blogit nostetaan esille ja tuollainen yhteisö kerää ympärilleen oman alueensa bloggaajat! Tuntuu, että kaikki kivat jutut tapahtuu aina pk-seudulla tai muissa isommissa kaupungeissa. :)
VastaaPoistaKyllä, tälle blogiryhmälle oli taatusti jo tilausta!
PoistaIhanaa, kun tulit mukaan Slowlifeen :)
VastaaPoistaKiitos Tarja sinulle, kun jaksoit lähteä tätä juttua viemään eteenpäin!
PoistaHei jos hengailet Hämeenlinnassa, niin laita viestiä, ja mennään kahville joskus tms! :)
VastaaPoistaKuulostaa kivalta, mennään ihmeessä! (Sopii myös stadin päässä.)
PoistaHei en oo kai koskaan bongannu mistä olet ja hauska huomata, että Hämeessä olet sinäkin. Itse olen päijät-Hämeessä ja Lahdessa. Ollaan melkein naapureita kun Hämeenlinnassa käyt 😊 Muistan hyvinkin kukkakeruusi ojanpientareella. Yksi lemppariteksteistäsi minulle.
VastaaPoistaJuups, meidän tiluksilta on vaan kivenheitto eli n. 50 km Lahteen :)
PoistaBuahahaa, ajauduin tuonne seksihelteisiin ja meinasin tikahtua! Onnea uudesta blogikodista! Oli hauska tavata torstaina. :)
VastaaPoistaKiitos samoin ja kiva kuulla, että mun jutut jaksaa naurattaa :D
PoistaOli hauska nähdä :) Ja hei - ainakin mun kimppu on vielä toistaiseksi elossa. En onnistunut kuristamaan niitä hengiltä, vaikka niin luulin ;)
VastaaPoista