torstai 12. helmikuuta 2015

Tyhmäliikuntatunnilla

Aluksi pieni tiedotusluontoinen asia: päivitin hieman blogin ulkönäköä ja samalla onnistuin sorvaamaan osoiteasetuksia. Sellainen perinteinen "hmmm mitäköhän tapahtuu jos painan tästä napista?" -tilanne. (No ei kovin hyvin.) Mikäli siis blogia ei löydy/se ei päivity lukulistalta tai linkit ei toimi, niin ilmoitathan siitä vaikka kommenttiboxiin. Tai siis. (Asian pitäisi olla nyt kunnossa?)

Väärin toimivan AaTeeKoon turhauttamana päätin antaa bittipölyn laskeutua hetken ja lähdin (ensimmäistä kertaa ikinä) Rasvanpoltto-tunnille. VIRHE. Pitäisihän sitä jo tähän ikään mennessä muistaa, että haara-perushyppelyä vaativammat koreografiat ei meikäläiseltä luonnistu. Sätkin kuin kala kuivalla maalla vääriä liikkeitä, väärässä tahdissa muiden kanssa.

Kävin tiistaina myös elämäni ensimmäisellä crossfit-tunnilla. Sanotaanko näin, että blogissa jos toisessakin nyt kovin trendikkään lajin lumo ei ihan auennut siinä viimeisten punnerrusten aikana suuhun pyrkiviä vatsanesteitä nieleskellessä. Vuosia ratsastusta harrastaneena olen kuitenkin tottunut itseni nöyryyttämiseen siinä määrin, että annan tunnille uuden mahdollisuden. Hehkuvan eteerisiä ja hyväntuulisen tarmokkaita treenipostauksia kannattaa kuitenkin jatkossakin etsiä jostain ihan muualta.

Rasvanpolton (hah) jälkeen ärsytyskäyrä oli jo niin korkealla, että asialle piti tehdä jotain.


Yksi lempivuodenajoistani on ajanjakso runebergintortun ja laskiaispullan välissä, kun voi hyvällä omallatunnolla syödä molempia.

Päivän polttava kysymys teille armon lukijat: 
Laskiaispulla - hillolla vai mantelimassalla? 
(Minulle kelpaa molemmat, kunhan täytettä on riittävästi.)

(Loppuviikon ohjelmassa on onneksi jooga-tunti. Siitä mä tykkään. Tehokasta ja sopivan hidastempoista, jotta aivot pysyvät liikkeen mukana.)

14 kommenttia:

  1. Höhöö, sähän olet kuin minä tuolla haarahyppelytunnilla! Pari kertaa kokeilin, ei luonnistunut ei. Onnistuin myös muksaisemaan itseäni käsipainolla naamaan, kun niillä piti myös huitoa jotain omituisia liikeratoja :)

    Laskiaispulla ehdottomasti hillolla, ja kermaa niin maan pirusti että tursuaa joka reunalta kun haukkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, voin niin kuvitella tuon käsipainoaksidentin myös omalle kohdalle :D

      Jess, voittajan valinta!

      Poista
  2. Hillolla ja hirrvveesti kermavaahtoa. Kerran kokeilin jumppaa, tunsin itseni niin typeräksi kun en edes perusliikkeissä pysynyt perässä. Jatkan joukkuepeleissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itsekin pysyttelen yleensä kuntosalin puolella ;)
      Mitä joukkuepelejä harrastat?

      Poista
  3. Hillolla ja sama kuin Sannalla tuossa yllä, että kermavaahtoa pitää olla kunnolla! Mikään ei ärsytä niin kuin joku teelusikallisen kermavaahtotippa. Sen pitää tursuta ja tippua vaatteille! Minä olin nuorena aikuisena oikein tosi innostunut haastavista tanssillisista ryhmätunneista, mutta sittemmin en ole enää käynyt MISSÄÄN sisäliikuntalajeissa, koska olen kuvitellut ulkoilun ja hyötyliikunnan riittävän. Ei se kyllä ihan riitä, pitäisi vähän nostaa punttia tietoisestikin. Mutta enää en mene saleille, olen todennut ne jotenkin kokonaan liian keinotekoisiksi minua varten. Terveisin lössykkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen myyjä taisi vähän jo hermostua kun mun kesti valita juuri se oikea laskiaispulla, eli missä on silmämääräisesti eniten kermavaahtoa! ;) Mä tykkään käydä salilla, kevättä kohden vaihdan kuitenkin salitreenin mielummin vaikka halkojen hakkuuseen tai muuhun voimailuun tiluksilla. (Ja sitähän riittää...)

      Poista
  4. Mäkin aloitin "koko kehon kuntoremontin vaativampaan makuun"!!! Aahhahaa, en ole nostanut persettäni viimeiseen reippaaseen kymmeneen vuoteen, joten olen auttamatta koko porukan kehnoin ja lihaksista ei ole tietoakaan. Mutta tiedätkö, mä niin tykkäsin! Kolmisen kertaa on nyt ollut, ja voi sitä opea (entinen bodaaja, joku mestari ihan) kun se yrittää saada mua nostaan pikkusia painoja, kun ei nouse vaikka silmät pullistuu päästä. Oon vähän sitä mieltä, et asioissa hypätään suoraan ääripäähän, tai sitten sitä hissutellaan aina :D

    Joo, ja sit seuraavina päivinä on migreeni, mut yritän laskea, että kun surkastuneet lihakset ovat palautuneet, ne pitää mut sen verran koossa, ettei niskat ja pää aina vaivaisi...

    Kermavaahtoa. Se riittää yksistään, kun en oikein tykkää niistä punaisista hilloista. Mantelille olen allerginen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, se on hieno fiilis kun varsinkin alussa pitkän tauon jälkeen kunti nousee ihan kohisten! Ja uskoisin paremman lihaskunnon vaikuttavan just niska-hartiavaivoihin kun jaksaa kannatella itseään paremmin.
      Muista sit venyttely myös ;)

      Poista
  5. Ei oo väliä. Molemmat uppoo. Mutta Rune on paras, ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runen pitää olla ihan täydellinen koostumukseltaan, muuten ei käy :D

      Poista
  6. Haluatko tuplanaurut ? Voin tulla sun kanssa joskus sinne tunnille sekoilemaan liikkeissä. Mulle hämmentävin liike tyhmäliikunnassa on, kun joogassa aktivoidaan aivoja pyörittämällä käsiä yhtäaikaa ympyrää ylös alas. Toinen kulkee etukautta, toinen takakautta. Jos kulkee. Silloin tunnen olevani tyhmimmilläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha! Mä voin niin kuvitella tän tilanteen! Silmät vaan pyörii ympyrää sillai et MITÄHÄH!? Hei tuu ihmeessä, meidän salilla on jatkuvasti sellaisia tuo ystäväsi mukaan-tarjouksia, joilla pääsee ilmaiseksi tunneille kokeilemaan.

      Poista
  7. Miten mä en meinannut löytää tätä galluppia ollenkaan. Olen käynyt kaksi kertaa jo etsimässä aikaisemmin. Ihme sokeus varmaan iskenyt. Mutta asiaan: mantelimassa. Ei pidä pilata hyvää laskiaispullaa hillolla. :D

    Kävin muinoin hienojen ihmisten kuntosalilla kiduttamassa itseäni, koska sain työpaikaltani sinne lippuja. Hieno mainostoimisto saa tietysti lippuja hienolle kuntosalille. Noiden kidutuspuolituntisten kohokohta oli aina käynti jälkeenpäin leivoskahveilla kivassa kahvilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess, ensimmäinen mantelimassanainen!
      Olin aiemmin kanssa vahvasti sitä mieltä, että minähän en mihinkään salille mene. Sitten kävin kokeilemassa muutamaa, ja löysin nykyisen "naistensalin", jossa viihdyn ihan hyvin, joka on lähellä ja jossa saa treenata yleensä aika rauhassa. Käyn enimmäkseen itsenäisesti salilla ja/tai ryhmätunneista joogassa/pilateksessa, muut kidutustunnt ovat enemmänkin sellaisia pistokokeita.

      Poista