maanantai 7. lokakuuta 2013

Muina minttuina

Jo elokuusta asti olin istuskellut siinä samassa kohtaa, haaveilemassa ja tuijottelemassa puutarhapöydän ääressä. Vasta eilen havahduin: edessänihän kasvaa villinä levittäytyvä minttuviidakko.


Haistelu ja maistelu varmisti asian; minttuahan se! Syksy oli ollut kasvunnolle lempeä; lähes puolitoistametrisistä varsista puski sinnikkäästi vielä uutta pienempää lehteä. Ei siis muuta kuin sisältä pari keräilyastiaa ja sakset. En tiedä (vielä) yrttien kuivattamisesta juuri mitään, joten päätin kokeilla kahta eri tapaa.

Nypin yksittäisiä lehtiä ja asettelin ne ohuelti parille uunipellille ja leivinuuninpankon päälle kuivumaan. Osan varsista leikkasin n. 30 cm pituisiksi pätkiksi, sidoin nipuiksi ja ripustin roikkumaan hellan luukun varteen. Keräsin myös yhden ison kipollisen lehtiä vesiämpäriin, jossa annoin niiden muhia muutaman tunnin ennen saunomista. Ihanan tuoksuista vettä tuli!


En tiennytkään, että yrtitkin voivat tällä tavalla villiintyä ja kasvaa holtittoman kokoiseksi puskaksi. Meillä on kyllä todella sanan mukaisesti villi puutarha, anoppikin epäili sen olleen oman onnensa nojassa jo vuosia.

Ps. Aloin miettimään, että olisiko tuo sittenkin sitruunamelissaa? Mausta en osannut päätellä.
Kuka tunnistaa?

4 kommenttia:

  1. Voi jee mikä löytö ♥
    Mojitobileet?

    Joo oikeasti ei oo mitään aavistusta kumpaa tuo on. Niin saman näköisiä minusta.
    Hyvä, että sait kuivattua talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha joo tequila-pullon ostaminen olikin heti ensimmäisenä mielessä :)
      Keräsin talteen ehkä viidesosan lehdistä, niitä oli ihan valtavasti! Sitten tuli jo niin hämärää ja muita askareita, että oli pakko jättää loput vielä penkkiin.

      Poista
  2. Voi mitä minttupuskia! Mä kasvatin pienellä kasvilavalla minttuja, mutta en olisi saanut sadosta kuin ehkä yhden mojiton (kyllä sitä minttua varmaan muuhunkin tarkoitukseen voi käyttää, kun siihen mojitoon..ehkä?:) Mä olen saksinut yrteistä yrttisekoituksia ja laittanut pieniin pusseihin ja pakkaseen, kun en jaksanut kuivatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tuokin. Ja kait sitä minttua voi käyttää muuhunkin, en vaan just nyt keksi, että mihin se voisi sopia mitenkään paremmin kuin siihen mojitoon :)

      Poista