Pation paikka, part. 2

Lupasin aiemmin raportoida, jos/kun patio-projekti mahdollisesti liikahtaa eteenpäin. Nythän kävi niin, että kattoremppa jäi viikonlopuksi tauolle työnjohdon karatessa veljeni tiluksille hommiin, joten oli lauantai-aamuna vähän "toimeton" olo. (Ihan kuin se Torpalla olisi edes mahdollista...)
Lähdimme siis lempikauppaani paikalliseen Maaseutu & Rautaan hakemaan painekyllästettyä terassilautaa. Kauppias lainasi ystävällisesti meille peräkärrynsä ("jättäkää tuohon pihaan se sitten kun ette enää tarvitse") mitä olisi vaikea uskoa tapahtuvan kaupungissa ihan noin vaan.
Maaseutu - Kaupunki 1-0.

Työnjako oli selvä: kerroin, millaisen terassin haluan ja mihin kohtaan. Mies suunnitteli ja rakensi. Toimin aivottomana lihasvoimana kärräämällä kymmeniä kuormia soraa ja nostelemalla lautoja aina miehen käskystä. (Enkä tietenkään muistanut venytellä.)

  Pation alle jäävää maata oli jo valmiiksi tasoitettu, joten hyvin nopeasti pääsimme mallailemaan alusrakennetta paikoilleen. Pohjalle vedettin myös rikkaruohojen kasvun estävä harsokangas.

Tällaisissa projekteissa huomaa hyvin, kuinka erilaisia mieheni kanssa olemme. Loogis-järkevä insinöörimies mittaa ja piirtää, siirtelee vatupassia ja mittailee vielä vähän lisää. Itse olen enemmän kokonaisuuksien nainen, hieman kaikkimullenytheti, joka alusrakennetta naputeltaessa suunnittelee jo rottinkikalusteiden päällystystä ja visioi itsensä valmiille terassille kynttilälyhtyjen valoon. Tiimityö toimii saumattomasti kunhan kumpikin muistaa näiden ominaisuuksien olemassaolon toisissaan ja kunnioittaa niitä.

Sunnuntaina iltapäivällä porattiin viimeiset ruuvit kiinni ja pääsin vihdoinkin stailaamaan valmista terassia. 

Rottinkikalusteet löytyivät kesällä lähistön pihakirppikseltä, yht. 50 €. Niitä kotiin raahatessani luulin olevani kovinkin yksin tämän 80-luvulta ammentavan rottinkirakkauteni kanssa. Sitten avasin kesän ensimmäisen sisustuslehden ja katso, rottinkia olikin yhtäkkiä kaikkialla ja joka paikassa. Olen siis tietämättäni ratsastanut kesän korkeimmalla trendiaallonharjalla haalimalla rottinkikalusteita niin Torpalle kuin kaupunkikodinkin takapihalle.

Vaikuttaa siltä, että myös perheen nelijalkaiset hyväksyvät kättemme jäljen. 

Nyt ei muuta kuin räntäsateita odottelemaan!