Uskomuksia & Entisöintiä

"If you can dream it, you can do it" -Walt Disney

Monia vuosia olin jumissa sellaisen uskomuksen kanssa, että minähän en ole käsityöihmisiä laisinkaan. Toki minua myös ulkopuolelta auliisti tästä asiasta muistutettiin. Kerran erehdyin kertomaan eräälle läheiselle (käsityö)ihmiselle haaveestani opiskella puusepäksi. Vastaukseksi sain alentuvaa naurua, ai sinäkö muka? Ethän sä saanut edes sitä yhtä pallogrilliä koottua vuonna 2008.

Tämä pinttynyt uskomus esti vuosien mittaan tekemästä kaikenlaista, oikeastaan se esti edes kokeilemasta kaikenlaista, koska pään sisäinen juontajani kertoi, että tota sä et nyt ainakaan osaa tai pysty tai opi. Jossain kohtaa (kiitos NLP-opintojen) minulle valkeni, että minä en ole sama asia kuin uskomukseni ja olettamukseni; Minä en ole se juontaja. Valkeni myös, että voin olla kaikkea sitä, mitä kuvittelen olevani. Enää en suostunut hyväksymään sitä, että yksi epäonninen pallogrilli tai joku sisäsyntyinen geenijono estäisi minua oppimasta erilaisia käden taitoja tai mitään muutakaan.

(Se, miten syvältä tai kaukaa menneisyydestä ne uskomukset usein kumpuavat, onkin sitten ihan oma tarinansa.)

Taidot, joihin tarvitaan (pelkästään) puhdasta lahjakkuutta, ovat lopultakin aika harvassa. Mitä tahansa voi oppia, jos oikeasti haluaa. Pitää vaan määritellä oikeat mittasuhteet asialle; motiivi, tarkoitus ja päämäärä. Paljonko on valmis panostamaan aikaa, rahaa ja vaivannäköä? Tarkistaa, että tekeminen, haluaminen ja tavoitetta kohti pyrkiminen on linjassa omien arvojen kanssa ja ottaa huomioon myös lähellä olevat ihmiset, esim. perheenjäsenet.

Viime lauantaina ravistelin viimeisetkin uskomuksenrippeet mielestäni ja aloitin huonekalujen entisöinti- ja verhoilukurssilla, kun sellainen sopivasti "kylillä" järjestettiin paikallisen kansalaisopiston toimesta.

Kuvittelin aloittavani "pehmeästi" ottamalla ensimmäiseksi työn alle valkoisen puutuolin, jonka pelastin romukuormasta ja esittelin teille tässä postauksessa. Jo pienen ajan päästä oli selvää, että tuoli ei valmistuisi ihan saman päivän aikana. Aluksi purin sen osiin ja aloitin pintojen käsittelyn. Teknisiä töitä olen tehnyt viimeksi ala-asteella, joten höyläpenkin ja siklin käyttö vaati hieman totuttelua. Hiljalleen oikea hiontatekniikka kuitenkin tarttui sormiin ja homma alkoi luistaa. Lopulta olin niin keskittynyt tekemiseen, että viisi tuntia kului ihan hujauksessa, enkä malttanut käydä välissä edes syömässä. Tuolin kunnostamiseen uppoaa taatusti vielä tunti jos toinenkin, mutta pääasia on, että saan oppia ja tehdä itse, ja lopulta sitten palkintona ihailla oman käden jälkeä.

Iltapäivällä puukässäluokasta käveli ulos onnellinen ja innostunut nainen tuolinrippeet sylissään. Melkein teki mieli laittaa sille pallogrillikyynikolle kuittaus kuvaviestillä: Kokeilepa itse tehdä perässä!