Terveisiä työleiriltä

Loppuviikosta käytettiin hyväksemme syksyn kenties viimeiset lämpimät päivät ja laitettiin isompaa vaihdetta silmään keskeneräisten pihahommien kanssa. Lihaksia kolottaa kroonisesti ja iltaisin ei ole tarvinnut kauaa unta odotella.

 Kyllästyin talon seinustojen epäsiisteyteen ja seinää pitkin nouseviin rikkaruohoihin. Ei muuta kuin tuumasta toimeen: talikolla maa auki ja sileäksi, harsoa alle ja soraa päälle. Useamman tunnin sain tämän kanssa äheltää, mutta lopputulos palkitsee!

Tästä hommasta voimaantuneena päätin pistää samalla säryllä myös kaaoksena lainehtineen ulkovaraston kuriin ja järjestykseen. Raahasin kaikki tavarat ulos ja jaoin kolmeen kasaan: säilytettävät, poltettavat, kaatopaikalle. Lopputuloksesta en muistanut tietenkään ottaa kuvia, mutta nyt on jokaiselle höylälle ja mutterille oma paikkansa. Aarteitakin löytyi, muun muassa vanhat ruosteiset kuolaimet ja 50-luvun Hämeen Sanomia silloisen omistajan nimitiedoilla. Taas tarkentui palanen Torpan historiaa. 

Joku kyseli kommenttiboxissa kattorempan edistymisestä: no edistyyhän se, hitaasti mutta varmasti. Aikaa on kulunut kattomestarina toimivan isäpuoleni omien töiden ja meidän yhteisten aikataulujen sovittelussa. Vanha talo ei tietenkään säästä myös "yllätyksiltä", vaan rempan edetessä kävi ilmi, että katto on notkahtanut ja suurin osa vasemman puolen alusrakenteista pitää uusia. Parin viikon päästä on suunnitteilla päästä itse peltien asennushommiin. (Kop.kop, puinen pöytä.)

 Meanwhile, mies on ahertanut keväällä valmistuneen piha-aitauksen tuki- ja katelautojen parissa, sekä rakentanut viimeisen puuttuvan portin, josta kuljetaan talon taakse jätekaivoille. Ei mikään pikkuhomma tämäkään, aitaa on pihan ympärillä liki 100 metriä ja portteja yhteensä neljä.

Kuvassa puretun kattorakenteen alta pilkottaa Torpan alkuperäinen (?), vuosikymmenelle hyvin tyypillinen okrankeltainen sävy.

Tärkeitä asioita elämässä: talon värimaailmaan mätsäävä rautalapio.

Päivän päätteeksi pakattiin kamat, siivottiin Torppa ja suunnattiin kohti kaupunkia. Haikein mielin, mutta tyytyväisenä lomaviikon aikaansaannoksiin. 

Kurkkua kuristaa aina pihatieltä käännyttäessä ja hetkeen ei tee mieli puhua sanaakaan. Pieni kuolema lähdön hetkellä, ehkä tähän joskus tottuu?