torstai 5. helmikuuta 2015

Älyttömiä ja älyttömän ihania mattolöytöjä osa 1.

Juuri, kun pääsin meuhkaamasta kuinka rahahanat ovat nyt tiukasti kiinni ja hankinnat minimissään, menin ja ostin kaksi mattoa.

Antakaa hetki niin perustelen.

1. Ne molemmat tulevat tarpeeseen. Ensimmäinen torpalle kammariin "vuodenaikamatoksi". Kyllähän te nyt kaikki tiedätte, että ihminen tarvitsee vähintään kaksi vuodenaikamattoa, eikö vaan? Kuvia seuraa kunhan sinne asti taas päästään. Toinen päätyi kaupunkikodin makuuhuoneeseen, jossa on ammottanut pikkumaton mentävä tila jo kuukausia. Aiempi, Ikean halpismatto vuodelta nakki, kakattiin anoppilan iltatähden (koiranpentu, toim. huom.) toimesta ja koska matto on liian ruma iso pesukoneeseen, on se odottanut ulkovarastossa pyykkäämistä ever since ja päätyy todennäköisesti kaatopaikkakuormaan keväämmälle suunnitellun varaston siivouksen yhteydessä. 

2. Rakastuin molempiin heti, päättömästi ja tulisesti.

3. Villamattojen hintatason tietäen olisi näillä hintalapuilla ollut ihan sulaa hulluutta jättää ostamatta. Makuuhuoneen etnishenkinen matto UFFista, 7 €.
 
Makuuhuoneemme fiilis on ollut mielestäni liian hillitty ja hallittu, ja kaipasi jotain väriä pakkaa sekoittamaan.




Tai siis "hillitty ja hallittu", sieltä toisesta suunnasta katsottuna. 

 

Kelttikassi on lahja ystävältä ja sisältää läjän erinäisiä villasukkia, joita ilman en tule toimeen (paitsi ehkä heinäkuussa).

"Boheemi mummola"-meininki on selkeästi rantautumassa myös kaupunkikotiimme, jonka sisustus on tähän saakka ollut hyvin musta-harmaa-violetti-tumma puu-voittoinen. Jännä nähdä, miltä meillä vuoden päästä näyttää.

18 kommenttia:

  1. Ihana matto, olisi lähtenyt meillekin! Ja juuri tuota tarkoitin kun ihailin sun taulukollaasia. Kaikenlaisia rohkeita kuvia. Makee on. Katsotaan mitä meillä sitten seinään lopulta laitetaan ja miten =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuten sanoin, kuvia voi aina muokata ja poistaa seinältä mielensä mukaan :)

      Poista
  2. Ehdottomasti hyvä ostos! Ihanat värit. <3

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä jo muuten nyt kivalta! Mä taas haluaisin hieman rauhoittaa värimaailmaa, ja siis vain haluaisin, mutku mun kaipaamaa tapettia ei joko ole tai sitten se ei vain päädy sinne vitosen poistokoriin... Mutta vain siksi, että saisin mukaan kirkkaampiakin värejä, joten se siitä rauhoittamisesta!

    Haluun nähdä sen toisenkin maton :) Mä muuten mietin ihan tässä näin, että meillä ei ole ollenkaan kesämattoja! Kaikki nämä samat ovat olleet monta vuotta lattiassa (no välillä kuitenkin pesussa), ja kaikki ovat niin jouluisia...

    Mäkään en pärjää ilman villasukkia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisesta matosta luvassa oma postauksensa viikonloppuna :) SE vasta onkin niin päräyttävän hieno ettei tosikaan!

      Poista
  4. Anteeksi nirppanokkaisuuteni mutta kuvissa oleva on raanu, seinävaate, ei matto. Mutta näyttää tosi hyvältä tuossakin käytössä - hienoa uusiokäyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, aina oppii jotain uutta! Ihmettelinkin miksi siinä on hapsut vaan toisessa päässä :D Ja tosiaan ajaa asiansa myös mattona oikein kivasti.

      Poista
  5. Meillä on vastaava raanu myös mattona. Kirkkaiden värien ja koon puolesta se sijoittui tyttären huoneeseen. Alle piti laittaa liukuestemattoa ettei olisi aina rullalla innokkaan mopoilijan jäljiltä. Ainoa miinus on ollut että käytössä pinta nukkaantuu kuin villasukat mutta ne saa nypittyä siististi pois. Omasta raanustani maksoin 20e joka oli aika paljon. Se oli kuitenkin uudenveroinen ja niin hieno että ostin silti. sitä paitsi matoksi silti mielestäni halpa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukuestematto on ostoslistalla heti seuraavana ku meillä liukastelee näihin mattoihin sekä ihmiset että eläimet :)

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Ooh mikä löytö! Kelpaisi kyllä omallekin lattialle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotas kun näet sen seuraavan mattolöydön :D

      Poista
  8. Hyvä löytö! Sopii tuohon täydellisesti.
    Mä en edes huomannut toispuoleisia hapsuja, niin passeli se näytti olevan:)

    Toi kaappi ja noi matkalaukut. Älä kutsu kylään. Saataan napata ne matkaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, olette tervetulleita kylään milloin vaan, taidan sitä ennen kuitenkin vetää kaapin vaijerilla sänkyyn kiinni :D

      Poista
  9. Kivoja löytöjä oot tehnyt!!! :) Sama ku Lauran kommentissa; älä kutsu kylään!!! ;) Heh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että se oliskin näky kun porukka lappaa meiltä ulos matot ja kaapit kainalossa :)

      Poista